Virustako, EHV-1 ja EVA?

Blogi on ollut itsellä vähän unohduksissa muutaman päivän, kun kaikki aika ja mielenkiinto on suunnattu talliin. 

Meillä oli virus epäily tallissa ja olimme kaikki karanteerissa. Mini tamma Sara nosti kuumeen 40 asteeseen ja oli tosi apaattinen. Se on kantava ja kaikki eläinlääkärit olivat EHV-1 tai Virusarteriitin puolella. Nämä edelliset 11 päivää on ollut tuskan sekaisia hetkiä ja mieli on ollut erittäin maassa.
Välillä tuntui kaikki todella toivottomalta, eikä valoa näkynyt tunnelin päässä. Ensimmäisistä arvoista eläinlääkärit päättelivät sen olevan oikeastikin virusta ja siinä puhelussa tuntui erittäin paksu betoniseinä olevan itsellä vastassa. Ensimmäinen ajatus oli, että tähänkö tämä kaikki uurastus päättyy ja näinkö oikeasti elämä heittelee.

Siitä puhelusta seurasi paljon googletusta ja hirveästi puheluita ympäri suomea. Sitä etsi kaiken tiedon näistä taudeista, mitä ne tarkoittaa, mihin ne johtaa, selviääkö niistä, miksi niistä ei löydy paljon tietoa ja ennenkaikkea epätietoisuus. 

Tänään lopulta tuli se pelätty puhelu, jossa kerrotaan mikä meillä on. Eläinlääkärin sanoessa kaikkien virusten olevan negatiiviset, en tiennyt itkisikö vai nauraisiko. Se tieto oli helpotus ja niin odotettu.
Saralla olikin bakteeri, mihin on hoidon saanut ja kaikki on jo normaalisti. Sara viilettää tällä hetkellä häntä tötteröllä pitkin tarhaa, kun pääsi sairastarhasta pois. Sen silmistä näki koko tämän ajan kaipuun muiden luokse, ettei se todellakaan halua olla erossa muista. 
Sitähän ei varmasti tiedä miten lääkitykset ovat vaikuttaneet varsaan, mutta meille tärkeintä oli saada Sara terveeksi ja omaksi itsekseen. Varsan tilanne selviää vasta kesäkuussa sen synnyttyä. Toivoa on terveeseen varsaan kumminkin paljon. 


Muut tallin ponit ovat olleet erittäin närkästyneitä ja vihaisia talli muutoksista. Vanhin rouva (Moona) on ollut kaikista vihaisin, se joutui muuttamaan toiseen karsinaan varatoimenpiteenä. Nämä päivät ovat olleet yhtä hampaiden kiristelyä, varsinkin tamman karsinan siivouksessa. Se on muuttunut täydeksi sikapossuksi toisessa karsinassa, tänään se pääsee onneksi omaan vanhaan tuttuun karsinaan ja toivottavasti muistaa taas millainen siivo on sille normaalia. 

Kännykkälaatu :(

Edeltävät 11 päivää ovat osoittaneet ketkä ovat oikeasti ystäviä ja keille voi kaiken tuskan vuodattaa ilman häpeää. Perheessä on vallinnut epätietoisuus ja vanhempi lapsi on joka ilta kysynyt, etteihän Sara kuole. Äitinä on ihana kertoa lapsille, että ponit on terveitä ja ne voivat hyvin.

Tämä koko tapahtuma on varmasti vahvistanut taas itseä enemmän ja tietoutta on tullut roppakaupalla lisää. Tästä kaikesta ei olisi kyllä selvinnyt ilman ihania ystäviä, tallityttöä tai perhettä. Olen ihanassa asemassa ja sain (saan) huomata, kuinka itsellä on maailman paras tukiverkosto.
Kiitos kaikki, te tiedätte keitä tarkoitan. <3

Käykääs peukuttamassa meidän sivuja!